Esityspohjat
Näyttävät esitysdiat
vaivattomasti
eri tarkoituksiin.

Esityspohjat
Näyttävät esitysdiat
vaivattomasti
eri tarkoituksiin.
Selkeät esityspohjat helpottavat tiedon jakamista.
Tänä päivänä entistä useamman organisaation arkeen kuuluu diaesitysten tekeminen ja niiden käyttäminen erilaisissa tilaisuuksissa. Esitysdioja käytetään paljon esimerkiksi koulutuksissa, webinaareissa, hankkeissa, sekä verkostoitumis- ja muissa tapahtumissa.
Hyvä ja taidolla työstetty asiasisältö kannattaa paketoida selkeään ja näyttävään ulkoasuun. Näin osallistujien mielenkiinto pysyy yllä ja heidän on helpompi omaksua jakamaanne tietoa.
Monenlaiseen käyttöön soveltuvat esityspohjat helpottavat organisaation arkea. Valmiiksi mietityt pohjat nopeuttavat ja helpottavat erilaisten esitysten tekemistä, kun ulkoasun hiomiseen ei tarvitse käyttää aikaa.
Visuaalisen ilmeen mukaiset esityspohjat lisäävät tunnistettavuutta ja antavat ammattitaitoisen kuvan teistä ja toiminnastanne. Saavutettavuuden huomioivat esityspohjat takaavat sen, että haluttu tieto menee perille.
Teen visuaalisen ilmeenne mukaisia esityspohjia, jotka sisältävät haluamanne määrän erilaisia diapohjia. Esityspohjissa voi olla esimerkiksi aloitus-, väliotsikko-, teksti-, kuva-, kaavio- ja lopetusdioja eri väriversioilla. Teen PowerPoint-pohjia (Microsoft 365) ja Google Slides -pohjia.
Esityspohjien lisäksi saatte myös perehdytyksen niiden käyttöön päätöspalaverin yhteydessä.
Hinnasto – esimerkkejä
Esityspohjat - Kuusi diapohjaa
Hinta alkaen:Tiedostomuoto: PowerPoint-tiedosto (Office 365) tai Google Slides -tiedosto. Jos valitsette Google Slides -vaihtoehdon, tehdään diat suoraan Googe Drive -palveluunne Slides-tiedostona.
Diatyyppien määrä: 6 kappaletta, joista tehdään 1-3 väriversiota.
Diatyypit: Esimerkiksi Pääotsikko (yksi), Alaotsikko (yksi), Tekstidiat (kolme) sekä Lopetusdia (yksi).
Etäpalaverit: Kyllä. Etäpalavereita on noin 2-4 kappaletta: aloituspalaveri, kommentointi-/muokkauskierrokset sekä päätös- ja perehdytyspalaveri. Muokkauskierrokset voidaan hoitaa myös sähköpostitse.
Muokkauskierrokset: 1-2 kappaletta, jotka voidaan hoitaa sähköpostitse tai etäpalavereilla (yhden etäpalaverin kesto noin 30-45 minuuttia).
Perehdytys esityspohjien käyttöön päätöspalaverin yhteydessä: Kyllä.
Esityspohjat - Kymmenen diapohjaa
Hinta alkaen:Tiedostomuoto: PowerPoint-tiedosto (Office 365) tai Google Slides -tiedosto. Jos valitsette Google Slides -vaihtoehdon, tehdään diat suoraan Googe Drive -palveluunne Slides-tiedostona.
Diatyyppien määrä: 10 kappaletta, joista tehdään 2-4 väriversiota.
Diatyypit: Esimerkiksi Pääotsikko (yksi), Alaotsikko (kaksi), Teksti- ja kuvadiat (viisi), Sitaattidia (yksi) sekä Lopetusdia (yksi).
Etäpalaverit: Kyllä. Etäpalavereita on noin 2-4 kappaletta: aloituspalaveri, kommentointi-/muokkauskierrokset sekä päätös- ja perehdytyspalaveri. Muokkauskierrokset voidaan hoitaa myös sähköpostitse.
Muokkauskierrokset: 1-2 kappaletta, jotka voidaan hoitaa sähköpostitse tai etäpalavereilla (yhden etäpalaverin kesto noin 30-45 minuuttia).
Perehdytys esityspohjien käyttöön päätöspalaverin yhteydessä: Kyllä.
Esimerkkejä tekemistäni esityspohjista
Vapaaehtoistyö.fi: Visuaalisen ilmeen kevyt päivitys, somepohjat ja esityspohjat
Olemme todella tyytyväisiä Minnan työhön! Canvan somepohjat ovat innostaneet parempaan someviestintään. Parhaimmillaan orgaanisten julkaisujen reaktiot on kasvaneet kymmenkertaisesti.
Luovuusmatka: Visuaalinen ilme ja logo, verkkosivut, somepohjat ja esityspohjat
Laadin Luovuusmatkalle visuaalisen ilmeen, logon ja bränditunnuksen, Wordpress-verkkosivut, somepohjat ja esityspohjat.
Hyvis ry. ja hankkeet: Visuaalinen ilme ja logot, somepohjat sekä esityspohjat
Minnalla on visuaalista silmää sekä taitoa hallita suuriakin kokonaisuuksia. Hänen työjälkeen voi todella luottaa! Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen ja onkin ilo ottaa uutta visuaalista ilmettä ja eri materiaaleja käyttöön.

Lisää esityspohjiin persoonallista
twistiä kuvituskuvilla.
Kuvituskuvat ovat näyttävä ja helppo tapa saada tunnistettavaa ilmettä esityspohjiin ja muihin viestintämateriaaleihin.
Kuvituskuvilla voi olla esitysdiojen piristämisen lisäksi monia muita käyttötarkoituksia. Kuvituksia voi hyödyntää esimerkiksi keskusteluun aktivoimisessa. Niillä voi vahvistaa viestiä, jonka haluaa välittää katsojille ja kuulijoille. Kuvituskuvilla saa viestittyä myös arvoja ja tunteita, joita voi olla vaikea saada kerrottua tekstin muodossa.
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous kuvituskuvista!
Tutustu myös näihin palveluihin:
Herätä luottamusta
ja erottaudu muista
visuaalisin keinoin.
Visuaalista
someviestintää,
joka jää mieleen.
Ota yhteyttä
minna@damdamdidi.fi