Olimme jo jonkin aikaa miettineet Yhdistysavain-koulutusta, jossa yhdistyksen väki saisi opetusta Yhdistysavain-pohjaisten verkkosivujen ylläpidon perusteista. Tänä keväänä päätimme viedä asian käytännön tasolle ja otimme yhteyttä Minnaan, jonka tiesimme hallitsevan Yhdistysavaimen käyttöä.
Ennen koulutusta pidimme Minnan kanssa kevyen suunnittelupalaverin, jossa kävimme läpi toiveitamme ja lähtötilannetta. Kartoituksen lisäksi sovimme koulutukseen liittyvistä yksityiskohdista, kuten tilajärjestelyistä.
Yhdistysavain-koulutus onnistui Damdamdidin kautta todella helposti ja vaivattomasti. Koulutukseen oli helppo osallistua, siellä sai neuvoja ja kaikki pystyivät osallistumaan omien taitojensa mukaan. Minna osasi antaa hyviä täsmäohjeita kysymyksiimme.
Palautteen perusteella osallistujat olivat oikein tyytyväisiä koulutukseen ja sen antiin (sitaatit on poimittu palautekyselystä):
- “Hyvä, selkeä koulutus!”
- “(Päällimmäisenä jäi mieleen, että) Pienillä asioilla on merkitystä luettavuuden ja saavutettavuuden kannalta. Verkkosivut ovat kuin seuran ’kasvot’, joilla on merkitystä.”
- “(Erityisen onnistunutta oli) Kouluttajan selkeä ilmaisu ja ohjeistus, edettiin pienistä asioista isoihin kokonaisuuksiin. Hyvin ymmärrettävä kokonaisuus.”
- “Rakenteeltaan hyvä ja sisällöltään oikeanlainen koulutus kohderyhmälle.”
- “Selkeä ja konkreettinen ohjeistus.”
Koulutuksen kautta osallistujat huomasivat, ettei sivujen päivitys olekaan mitään ”rakettitiedettä”, vaan pienillä neuvoilla ja teoilla se onnistuu hyvin.
Oulaisten Huima ry. on monilajinen urheiluseura, joka on perustettu 1909. Nykyisin seuralla on kuusi eri lajijaostoa, jotka ovat hiihto-, jalkapallo-, pesäpallo-, salibandy-, suunnistus- ja yleisurheilujaosto.