Damdamdidin takana toimiva yrittäjä Minna Koirikivi vastaa oppaan verkko- sekä etä- ja hybridivapaaehtoistoimintaa käsittelevästä osiosta.
– Nuorten maailma ja siihen liittyvät digityökalut ja -alustat muuttuvat tiuhaan. Siksi on tärkeää pitää järjestöjen tiedot ja taidot teemasta ajan tasalla. Olemme todella iloisia siitä, että pääsemme hyödyntämään oppaassa Minnan asiantuntijuutta digivapaaehtoistoiminnasta, moninaisuudesta ja digihyvinvoinnista, JEP-hankkeen projektityöntekijä Veera Henriksson kertoo.
Tekstisisältöjen lisäksi Minna tekee oppaan kuvitukset.
– On ihanaa ja inspiroivaa, että pääsee yhdistämään sekä tieto- että visuaalista osaamista samassa projektissa, Minna toteaa innoissaan.
Päivitetty opas julkaistaan loppuvuoden 2023 aikana. Oppaan julkaisusta tiedotetaan myöhemmin Kansalaisareenan ja Damdamdidin kanavissa.
Aamupäivällä klo 10-12 välillä kuullaan asiantuntijaluentoja nuorten vapaaehtoistoimintaan liittyvistä aiheista Kino Reginan puolella. Iltapäivällä klo 13.30-17.00 eri järjestöt esittelevät vapaaehtoistoimintaansa nuorille Maijansalissa.
Damdamdidi pitää asiantuntijaluennon kyseisessä tapahtumassa. Damdamdidin takana toimivan yrittäjän Minna Koirikiven puheenvuoron aiheena on ”Nuorten vapaaehtoistoimintaa diginä ja hybridinä”. Tiiviissä puheessaan Minna nostaa esille verkkovapaaehtoistoimintaan ja sen käynnistämiseen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Puheenvuoro alkaa klo 10.45.
Lisätietoa tapahtumasta löytyy Kansalaisareena ry:n verkkosivuilta:
Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan ja inspiroitumaan!
Haluaisiko yhdistyksenne tarjota verkkovapaaehtoistoimintaa, mutta ette tiedä mistä lähteä liikkeelle? Pyydä minut kouluttamaan!
Olen toiminut digitaalisen nuorisotyön, verkkonuorisotyön ja verkkovapaaehtoistoiminnan parissa lähes 15 vuoden ajan. Näistä aiheista olen kouluttanut lukuisille järjestöille ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreille.
Kouluttajana olen saanut hyvää palautetta erityisesti selkeydestä, innostuneisuudesta ja käytännönläheisyydestä. Minulle on tärkeää luoda koulutuksiin matalakynnyksinen ja lämminhenkinen ilmapiiri, jossa ihmiset uskaltavat kysyä itseä askarruttavista asioista.
Tutustu koulutuspalveluihini, ota yhteyttä ja pyydä tarjous!
Käyttämällä sivustoa hyväksyt välttämättömien evästeiden käyttöön. Hyväksymällä kaikki evästeet annat luvan myös anonyymiin sivuanalytiikkaan Google Analyticsin avulla. Voit muuttaa suostumustasi koska tahansa.
Käytämme ilman suostumustasi vain sivujen toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä. Hyväksymällä kaikki evästeet annat luvan myös anonyymin sivuanalytiikan keräämiseen. Voit muuttaa suostumustasi koska tahansa. Huomaathan, että tiettyjen evästeiden estäminen saattaa haitata käyttökokemustasi sivustolla. Lue lisää sivujen yksityisyyskäytännöistä: Tietosuoja- ja rekisteriseloste
Välttämättömät evästeet ovat tarpellisia verkkosivuston kunnollisen toiminnan kannalta. Nämä evästeet varmistavat verkkosivuston perustoiminnot ja suojausominaisuudet anonyymisti, eivätkä välitä tai tallenna mitään yksilöiviä tietoja.
Analytiikkaevästeitä käytetään ymmärtämään, kuinka kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Nämä evästeet auttavat tarjoamaan tietoa kävijämäärästä, poistumisprosentista, liikenteen lähteestä jne. Sivuilla käytetään anonymisoitua Google Analyticsia (GA4).