Huomio! Tekstiin on tehty 18.4.2025 ja 17.6.2024 päivitykset, jotka löytyvät tämän kirjoituksen lopusta.
Meta on ilmoittanut käyttäjilleen yksityisyysasetuksiin liittyvästä päivityksestä ja Meta AI -toimintakokonaisuudesta toukokuusta alkaen. Päivityksiin sisältyy muun muassa käyttäjien tietojen hyödyntäminen tekoälymallien eli Meta AI:n kouluttamiseen. Metan tietojen mukaan päivitys tulee voimaan 26. kesäkuuta.

Tietosuojakeskuksen tietojen mukaan tekoälymallien opettamiseen tullaan käyttämään ihmisten tekemiä kuva- ja tekstijulkaisuja, jotka on julkaistu Metan palveluissa. Meta AI:n kouluttamisessa voidaan käyttää myös kuva- ja tekstimateriaaleja, joissa voi esiintyä tai joissa voidaan mainita sellaisia ihmisiä jotka eivät käytä edellä mainittuja palveluita. Tekoälyn koulutusmateriaalina ei kuitenkaan hyödynnetä käyttäjien yksityisviestejä.
Käyttäjillä on oikeus vastustaa tietojen käsittelyä edellä mainitulla tavalla. Vastustuspyyntö-lomakkeen löytämistä ei ole tehty kuitenkaan helpoksi.
Alle olen koonnut ohjeet, kuinka voit kieltää Metaa käyttämästä sisältöjäsi tekoälyn kouluttamiseen Facebookissa ja Instagramissa. Osa suosittelee tekemään vastustuspyynnön kummassakin palvelussa erikseen.
Facebook (mobiilisovellus)
Mene Facebook-sovelluksessa profiilin asetuksiin. Napauta sieltä kohtaa “Tietosuojakeskus”.
Rullaa sitten alemmas kuvaan, jonka alla on teksti “Generatiivinen tekoäly Metassa”. Napauta kuvan/tekstin päältä. Tämän jälkeen rullaa alas kohtaan “Lisää resursseja”. Napauta sieltä kohtaa “Tavat, joilla Meta käyttää tietoja generatiivisissa tekoälymalleissa.”
Seuraavaksi rullataan alas osioon, jonka otsikko on “Yksityisyys ja generatiivinen tekoäly”. Kyseisessä osiossa rullataan alas niin kauan, kunnes vastaan tulee seuraavilla sanoilla alkava lause: “Tämä sisältää oikeuden vastustaa –”. Sanapari “oikeuden vastustaa” on linkki, jota pitää klikata seuraavaksi.
Sitten avautuu sivu, jota alaspäin rullaamalla tulee näkyviin lomake. Täytä lomakkeen pakolliset osat ja paina Lähetä-painiketta. Oman viestin voi kirjoittaa suomeksi tai englanniksi.
Tämän jälkeen Facebook pyytää numerokoodia, jonka se lähettää ilmoittaamasi sähköposti-osoitteeseen. Kirjoita koodi sille varattuun tekstikenttään ja paina Confirm-painiketta.
Saat pian Facebookissa ja myös sähköpostiin ilmoituksen, jossa kerrotaan vastustuspyyntösi hyväksymisestä.
Instagram (mobiilisovellus)
Mene Instagram-profiilisi asetuksiin napauttamalla oikeassa yläkulmassa olevaa hampurilaiskuvaketta (kolme viivaa allekkain).
Vieritä ”Asetukset ja toiminta” -sivua alaspäin niin kauan, että vastaan tulee otsikko ”Lisää tietoa ja tukea”. Napauta kyseisestä osiosta kohtaa ”Tietoja”. Klikattuasi sitä avautuu uusi valikko, josta klikataan kohtaa ”Tietosuojakäytäntö”.
Tietosuojakäytäntö-sivun yläreunassa näkyy tekstilaatikko, josta löytyy seuraavilla sanoilla alkava lause: ”Lue lisää oikeudestasi vastustaa sitä –”. Sanapari ”oikeudestasi vastustaa” on linkki, jota pitää seuraavaksi klikata.
Sitten avautuu sivu, jota alaspäin rullaamalla tulee näkyviin lomake. Täytä lomakkeen pakolliset osat ja paina Lähetä-painiketta.
Tämän jälkeen Facebook pyytää numerokoodia, jonka se lähettää ilmoittaamasi sähköposti-osoitteeseen. Kirjoita koodi sille varattuun tekstikenttään ja paina Confirm-painiketta.
Saat pian sähköpostiin ilmoituksen, jossa kerrotaan vastustuspyyntösi hyväksymisestä.
Päivitys 17.6.2024
Tech Crunch -sivusto uutisoi 14. kesäkuuta Metan keskeyttävän suunnitelmansa tekoälymallien kouluttamisesta käyttäjien sisällöillä Euroopassa. Voit lukea aiheesta lisää alla olevien linkkipainikkeiden takaa (sivustojen kieli on englanti).
Päivitys 18.4.2025
Meta on ilmoittanut aloittavansa tekoälynsä kouluttamisen Euroopassa asuvien käyttäjien datalla (Meta 14.4.2025).
Meta yritti tätä ensimmäisen kerran jo viime vuonna, mutta silloin Meta keskeytti suunnitelmansa muun muassa EU:n tiukan tietosuoja-asetuksen takia. Nyt Meta tuo Euroopan alueelle tekoälypohjaisen avustajansa, Meta AI:n, rajoitusten kera.
Tähän liittyen Metan palveluiden käyttäjille on tullut/tulee tällä viikolla ilmoitus, jossa tiedotetaan Meta AI:n kouluttamisesta käyttäjien julkisilla tiedoilla ja sisällöillä. Ilmoitus tulee sovelluksen kautta ja/tai sähköpostitse. Ainakin sähköpostin kautta tuleva ilmoitusviesti sisältää suoran linkin lomakkeeseen, jolla voi vastustaa/kieltää omien julkisten tietojen ja julkaisujen (kuvat, kuvatekstit ja kommentit) käytön Meta AI:n kouluttamiseen. Kyseinen linkki on lisätty sanaan ”vastustaa”.
Lomakkeen pääsee täyttämään myös Facebook- ja Instagram-palveluiden ja -sovellusten kautta.
Instagram (mobiilisovellus)
- Klikkaa Instagram-profiilisi oikeasta yläkulmasta löytyvää hampurilaiskuvaketta.
- Vieritä alas osioon ”Lisää tietoa ja tukea” ja klikkaa sieltä kohtaa ”Tietoja”.
- Klikkaa kohtaa ”Tietosuojakäytäntö”.
- Klikkaa tekstistä sinisellä korostettua sanaa ”vastustaa”.
- Vieritä sivun alareunaan, jossa on lomake. Kirjoita isompaan tekstikenttään vastustuksesi/kieltosi julkisten tietojesi ja sisältöjesi käytöstä Meta AI:n kouluttamiseen. Varmista, että Sähköpostiosoite-kentässä on oikea sähköpostiosoite.
- Lopuksi klikkaa ”Lähetä”. Sähköpostiisi tulee pian ilmoitus antamastasi kiellosta.
Facebook (mobiilisovellus)
- Napauta oikeasta yläkulmasta profiilikuvakettasi. Vieritä alas kohtaan ”Asetukset ja yksityisyys” ja napauta sitä.
- Avautuvasta listasta klikkaa kohtaa ”Tietosuojakeskus”.
- Klikkaa tekstistä sinisellä korostettua sanaa ”vastustaa”.
- Vieritä sivun alareunaan, jossa on lomake. Kirjoita isompaan tekstikenttään vastustuksesi/kieltosi julkisten tietojesi ja sisältöjesi käytöstä Meta AI:n kouluttamiseen. Varmista, että Sähköpostiosoite-kentässä on oikea sähköpostiosoite.
- Lopuksi klikkaa ”Lähetä”. Sähköpostiisi tulee pian ilmoitus antamastasi kiellosta.
Kaipaako some- ja digitaitosi päivittämistä? Pyydä minut sparraamaan!
Sparraus on matalan kynnyksen etä- tai lähitapaaminen, jossa saa opastusta, tietoa, näkökulmia ja ideoita juuri itselle tai omalle yhteisölle tärkeistä aiheista.
Tiimisparraus kannattaa valita silloin, kun yhteisönne (3-6 henkeä) tarvitsee tietoa sekä uusia näkökulmia ja ideoita esimerkiksi Canva-työskentelyn selkeyttämiseen. Jos taas kaipaat yksilöllistä ja Canva-opetusta, yksilösparraus (1-2 henkeä) on paras vaihtoehto!
Sparraan muun muassa seuraavista aiheista:
- Someviestintä ja sosiaalinen media
- Canva-ohjelman käyttö sekä sen käyttöehdot ja tekijänoikeudet
- Googlen ja Microsoftin palvelut hyötykäyttöön
- Yhdistysavain-pohjaisten kotisivujen luonti ja ylläpito
Osallistuja saa/osallistujat saavat mukaansa muutamia materiaalia, joiden avulla on helpompi lähteä viemään opittua käytäntöön. Materiaali voi olla esimerkiksi linkki- ja lähdelista ja/tai tiivistelmä käsitellyistä aiheista.
Yhden sparrauksen kesto on noin 1-3 tuntia (sovitaan erikseen). Sparraus voidaan toteuttaa kertaluontoisesti tai useammasta kerrasta koostuvana kokonaisuutena.
Tutustu palveluihini ja ota yhteyttä!
0 kommenttia