Olimme kaivanneet jo pitkään ammattimaisempaa otetta somekanaviemme visuaaliseen ilmeeseen, jotta voisimme levittää sisältöjämme laajemmalle yleisölle. Minna sattui ottamaan oikeaan aikaan yhteyttä ja tarjoamaan pakettia somepohjista, jotka oli kuin meille tehty.
Kerroimme Minnalle perusasiat sivustostamme ja somekanavistamme. Kertomamme perusteella hän räätälöi meille tarjouksen, joka sisälsi uudet somepohjat sekä muut somemateriaalit kuten profiili- ja kansikuvat Facebookiin, X:ään, Instagramiin ja YouTubeen. Kävimme tarjouksen läpi palaverissa ja saimme kommentoida sitä. Itse suunnitelmaan meillä oli hyvin vähän kommentoitavaa, sillä Minna oli ennakoinut tarpeemme tarkasti.
Aloituspalaverissa somepohjatyyppien läpikäynnin lisäksi saimme sparrausta someviestintämme tavoitteiden asettamiseen. Loppupalaverissa käytiin lopullinen ilme läpi, ja Minna näytti vielä kädestä pitäen, miten uusia somepohjia käytetään.
”Lopputuloksena on simppeli, ammattimainen ja silti rento someilme, jonka somepohjia on helppo käyttää. Somen teko innostaa itseämmekin nyt enemmän, kun siihen on aiempaa paremmat välineet.”
Koko prosessi oli hyvin jouheva. Minnalla oli valmiiksi hyvä visio siitä, mitä tarvitsemme, mutta hän myös kuunteli toiveitamme. Hommat hoidettiin sovitusti, aikataulun mukaan ja erittäin järjestelmällisesti. Se ei ole nykypäivän työelämässä itsestään selvää, ja meitä pienenä järjestönä se helpotti kovasti.
Lopputuloksena on simppeli, ammattimainen ja silti rento someilme, jonka somepohjia on helppo käyttää. Somen teko innostaa itseämmekin nyt enemmän, kun siihen on aiempaa paremmat välineet.
Maailma.net on kestävään kehitykseen, ihmisoikeuksiin ja kehitysyhteistyöhön keskittynyt uutissivusto. Maailma.netiä julkaisee Maailma.net ry, jonka jäseninä on suomalaisia ihmisoikeus-, kehitysyhteistyö- ja rauhanjärjestöjä.
Referenssissä olevat kuvat on otettu juuri somepohjien ja -materiaalien valmistuttua. Asiakas on voinut mahdollisesti muokata somepohjia valmistumisen jälkeen.