Damdamdidi laati Mediataitokoulu-sivustolle kuvituskuvia, joissa teemana on pelaaminen ja pelikulttuuri. Kuvia on kaiken kaikkiaan kymmenen erilaista. Kuvituskuvissa on huomioitu moninaisuus sekä peliharrastamisen monet muodot ja ilmiöt.

Kuvia saa käyttää vapaasti, myös kaupallisessa toiminnassa. Kuvia käytettäessä tulee kuvien yhteyteen lisätä maininta ”Kuva: Mediataitokoulu.fi/Minna Koirikivi”.
Damdamdidin tekemät kuvituskuvat voi ladata Mediataitokoulun verkkosivuilta. Kuvituskuvat löytyvät nimen ”Minna Koirikivi” kohdalta. Pääset Mediataitokoulun sivuille klikkaamalla alla olevaa painiketta.
Kaipaako hankkeenne tai organisaationne persoonallisia kuvituskuvia? Pyydä minut tekemään sellaisia käyttöönne!
Somekuvapohjien ja muiden somemateriaalien lisäksi teen myös kuvituskuvia. Teen esimerkiksi brändikuvituksia, joulukortti- ja muita toivotuskuvia, oppaita ja muita tekstituotoksia elävöittäviä kuvituskuvia ja niin edelleen.
Tarjouksen laatimista varten tarvitsen tietooni muun muassa seuraavat asiat:
- Missä materiaaleissa ja paikoissa kuvia tullaan käyttämään: painotuotteissa, verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa vai sekä että?
- Millä alueella kuvia aiotaan käyttää: Suomessa, pohjoismaissa vai koko maailmassa?
- Kuinka laajasti kuvitus tulee näkymään? Esimerkiksi mainosten tai esitteiden levikin osalta on hyvä pohtia, kuinka monta kappaletta aiotaan suurin piirtein teettää ja laittaa jakoon?
- Kuinka kauan kuvia aiotaan käyttää siinä tarkoituksessa, mikä on yhdessä sovittu: kertaluonteisesti, kuukauden, vuoden vai useamman vuoden ajan?
Teen kuvituksia pääasiassa Procreate-ohjelmalla ja Affinity Designer 2 -ohjelmilla.
Tutustu palveluihini ja ota yhteyttä!
0 kommenttia